Asiakkaat kertovat
Palautteet on koottu eri pilates-, syvävenyttely- ja Connect Body & MInd -ryhmistä vuosien varrella.
"Oot ihan oikeesti pelastaja!! ️
Vielä aamulla mietin, että mitä järkeä lähteä sukuloimaan hiihtoloman kunniaksi Pohjanmaalle, kun en voi edes suoristaa selkääni tai istua ilman kipuja, ja tadaa - olo on taas 90% parempi tämän päivän tunnin jälkeen. En turhaan ole kotona moneen kertaan sanonut, että mieluummin kävisin sulla kuin fyssarilla, koska paras apu on löytynyt sun tunneilta."
"Satu Hokkasen faskiapilates on kohdallani aivan täsmäkurssi. Olen tosi onnellinen löytäessäni sen. Kurssista olen saanut paljon apua polviini ja muutenkin tunnit ovat olleet nautinnollisen sitkeää työskentelyä koko keholle ja samalla kuitenkin ihanaa mielenrauhaa tuottavia. Kiitos siitä!"
"Muut ohjaajat eivät ole niin hyviä ja taidokkaita niin ohjelman sisällön kuin ohjauksen ja selväsanaisuuden vuoksi. Kaikesta huomaa että Sadulla on laadukas koulutus takana ja palo tehdä tätä työtä"
"Kiitokset Pilates jatkoryhmästä. Ohjaaja on paneutunut ryhmäänsä niin ryhmänä kuin yksilölliset tarpeet huomioiden. Ohjaaja vie ryhmää suunnitelmallisesti eteenpäin, tätä aktiiviharrastajat toivovatkin."
"Erinomainen opetus ja Satu opettaa selvästi. On tarkkana myös että liikkeet tehdään oikein."
"Satun tapa ohjata on äärimmäisen hyvä! Olen ollut muillakin opettajilla, mutta hän on ylivertainen. Selkäleikkauspotilaana syvävenyttely on toiminut kohdallani eri liikuntamuodoista parhaiten ja kurssin myötä on elämänlaatuni parantunut selvästi."
"Tässä iässä kehoa on kuunneltava ja huolettaa. Vielä pitäisi työelämässä jaksaa 20 vuotta! Eli tämähän on ennaltaehkäisevää toimintaa."
"Hyvä, että olen voinut olla saman opettajan tunneilla jo usean vuoden ajan. Satu on kehittynyt valtavasti opettajana, siinä on voinut itsekin kehittää Pilates-osaamistaan. Satu on innostava ja aidosti kiinnostunut alasta. Vaikka tunnit on haastavia, on kiva mennä ja tehdä parhaansa. Pieni ryhmä mahdollistaa hyvän tarvittaessa henk.koht. ohjauksen, mikä on tärkeää Pilateksessa."
"Syvävenyttely erinomaisen ohjauksen myötä pitää minut hyvässä kunnossa ja on tuonut avun selkäleikkauksesta aiheutuneille jumituksille!"
"Tällä kurssilla ja ohjaajan opastuksella on ollut merkittävä rooli omassa hyvinvoinnissani, työhyvinvoinnissani, kunnossani ja elämänlaadussani."
"Kurssilla oppi kehon hallintaa ja siellä opituista asioista on hyötyä ihan joka päivä. Rentoutunut olo ja levollinen mieli on parasta mitä kursseilta koskaan voi saada!"